9/29/2013

koeviikko oli muksu hetken


mut ei ole kyllä enää. tai onhan se mukavaa, kun saa riittävästi löllöttää kotona, mut tää lukemisen määrä saa mut ihan hulluks. pahinta mulle on hissa3, joka sinänsä on ihan mielenkiintonen ja jänsky, mut sitä asiaa on vaan ihan liikaa ja mulla ei nyt yksinkertasesti keskittyminen riitä. toinen ongelma on espanja, jonka suhteen päätin nyt lopullisesti luovuttaa ohops, siitä ei vaan tullut mitään. onneks on ollut viikolla piristyksenä ihana lime leaf ja heini, kuorossa joululaulujen laulaminen, narrissa mahtavat improjutut ja ihmiset ja eilen näin taas pitkästä aikaa milmaa ja oli kyllä hauskaa seikkailla ikeassa tän kokeisiinluvun lomassa. pieniä juttuja vaan, mut eiköhän arki sitten taas yllättä ja samassa oo ihan liikaa tekemistä. joskus vaan tuntuu, et oon kokoajan yllättynyt.

mutmut olipas lyhyt juttunen tää. kaikille hauskaa viikonalkua ja muistakaa, et ei se maanantai nyt oikeesti niin hirveä ole (vaikka siltä se aina tuntuukin).

9/21/2013

omena ja kolme tuntia blurred linesia

appletree1 - Copy
omenat on tosi hyviä ja oon niitä innokkaana napsinut vähän liikaakin lähiaikoina. oon tehnyt muitakin asioita liikaa, kuten katsonut geordie shorea ja kuunnellut jululla blurred linesia kolme tuntia putkeen oppimatta vieläkään sanoja. odotin eilen myös bussia ihan liian kauan sellossa, vaikka nopeesti se aika loppujen lopuks meni, kun juteltiin even kanssa mm. imagine dragonsin keikasta, jonne ois upeeta suunnatta tonne tukholman puolelle lähitulevaisuudessa. tuntuu jotenkin, että elämä on täynnä ihan mahtavia suunnitelmia ja unelmia, mutta mulla ainakaan ykskään ei liity jatko-opiskeluun saatika jossain häämöttävään työelämään, ihan inhottaa ajatus. onneksi vielä ei oo kiire, vaikka mun opo jarkko saattais olla asiasta vähän eri mieltä.

9/13/2013

tanssitaan yhdessä auringonlaskuun

autumn6
autumn3 autumn9 autumn5 autumn7 autumn10 autumn4 autumn8joskus on tosi paha olla - ei ehkä niinä hetkinä, kun bussipysäkin takaa kurkisteleva syystuuli nipistää poskisista, mutta silloin, kun istun yksin mun sängyn päällä ja mietin kaikkea turhaa ja tyhmää ja sekalaista. sellaisia asioita, joita me kaikki mietitään. niinä hetkinä tulee semmonen inhottava, tyytymätön ja ahdistunut olo. kännykkä piippailee omiaan, musta tuntuu etten oo tarpeeksi missään läsnä ja viikonlopun suunnitelmat kasaantuu, ihan niinkun mun liian isot nilkkasukat conversejen sisällä. lopulta tajuan mennä suihkuun, laskea kaikki mun elämässä olevat kivat jutut ja palata takasin arkeen tuntien huonoa omatuntoa siitä, että olin liian kauan suihkussa.

onneks elämässä tosiaan on ihan hirveesti hyviä asioita, joista voi iloita. jos haluaa olla tosi kliseinen wannabehipster, niin voi napata pienimmän vihon, mitä talosta löytyy ja ryhtyä ihan kirjottamaan niitä kunnes kyllästyy. niin mä tein malesiassa, kun tuli yhtenä onnettomana hetkenä ikävä kotia ja kaikkea tuttua ja turvallista. nykyään kun luen sitä vihkoa, alkaa mua itkettää. ei ne kyyneleet malesiasta ehkä johdu vaan siitä, miten kaipaan sitä fiilistä, kun koko maailma ja elämä oli läsnä. miten mä saatoinkaan olla surullinen sillon? ehkä kohta mä menen taas jonnekkin etsimään itseäni ja lisää turhia hipstervihkoa. jotain juttuja osaa arvostaa aina näin jälkeenpäin.

mua väsytti viime viikonloppuna niin paljon, että oli pakko irrottautua suunnitelmista ja jäädä tänne vaarilaan köllöttämään. täällä on aina niin hyvä olla, kun voi katsoa leffoja ja miettiä elämää ja laulaa maailman parhaassa suihkussa. seuraavana iltana mulla olikin sitten energiaa tanssia vilman kanssa pitkin jätemäen hiekkateitä ja ihailla auringonlaskua, kun se kerrankin näyttäyty meille kaikissa parhaimmissa väreissään.

heinin kanssa tuli tänään juostua pitkin megazonen pimeitä käytäviä missä muuallakaan kuin koulun liikkatunnilla. oli mahtava fiilis, kun sai viimein osuttua johonkin suoraan lattian läpi ja nähdä, kuinka se ihmeissään vilkuili ympärilleen etsien syyllisiä. kolme sekuntia siinä aina ehti itsekseen naureskella, kun joku toinen ampui suoraan selkään. huomenna mulla on suuntana loviisan mökki, mutta tänään ajattelin ottaa rennosti ja katsoa jonkun mahtavan leffan mun sedän kanssa. ehkä vaarin suklaakätkössäkin ois jäljellä jotain hyvää. viettäkää kaikki muksu viikonloppu. (:

9/03/2013

mä en oo mikään katti

olin eilen kipeenä kotona ja huomasin, että mulla on eriparisilmät. oon tainnut periä ne vaarilta. mulla on myös mummin nenä, malesianmummin hymykuoppa vasemmassa poskessa ja isin tyhmä nauru. löysin mun kaapista mintunvärisen villapaidan ja viikonlopulta purkamattomasta kangaskassista ton kukkapannan, ja istuin ja ilveilin kameran edessä varmaan viisitoista minuuttia ihan vaan siksi, että mulla oli niin tylsää.

tänä aamuna heräsin, oon yhä kipeä, mulla on yhä eriparisilmät, mummin nenä, malesianmummin hymykuoppa ja entistä tyhmempi nauru, kun äänikin lähtenyt (vaikka vielä se kuulostaa samalta kun isin). heitin mun kaftaanin päälle ja nyt istun mutrusuisena koneella ja odotan joulua. tahtoisin leikkiä, että tällä postauksella oli joku tarkotus, mut ehkä tällä ei nyt ollut. ensi kerralla sitten.

9/02/2013

kylmiä iltoja odotellessa

juttujavaan2 juttujavaan1
tanssittiin pari viikkoa sitten äidin ja kaikenmaailman hassujen kanssa turun yössä ja tajusin, että oon ainoa mun ikäluokkaani meidän monien kummastelemassa suvussa. arki on alkanut tosi töksähtelevästi ja nytkin makaan nuhasena sängynpohjalla, ääni poissa jo viidettä päivää ja mua laulattaa ihan kauheesti (koska haim, imagine dragons, fun, bastille ja muut muksut). toinen juttu mikä vaivaa on tää jatkuva matkakuume, tai oikeastaan seikkailukuume. onneksi maailma odottaa ja voin keskittyä nyt matikanläksyihin, plääh.