3/20/2016

go wild for a while

oon viivytellyt tän postauksen kanssa ihan naurettavan kauan. tää on muuttanut muotoaan dramaattisesta iloiseksi, vaihtanut kokonaan aihetta, parhaimmillaan ollut muutaman wordsivun pituinen ja lyhyimillään kelasin jättää tän yheksi lauseeksi. lopulta totesin, että parempi jättää mitään kirjoittamatta, mutta nyt oon sit tässä taas. tuntuu vaan siltä, että on parempi kirjottaa ees jotain. oon lueskellut noita mun reissupostauksia ja muistanut uudelleen asioita, jotka olin ehtinyt jo unohtaa ja kelasin, että ois kiva saada vielä mustaa valkoselle tänhetkisistä fiiliksistä. niin reissun kuin muunkin elämän osalta, sen verran paljon ja vähän on tässä samalla tapahtunut.

loppureissu suju tosi hyvin. en rakastunut bangkokiin, mutta päästiin käymään lastenkodissa sekä hämmästelemään kuninkaan synttärijuhlia. törmättiin sairaan pitkästä aikaa suomalaisiin, keski-ikäseen pariskuntaan, jotka kysy oliko meidän matka pappa betalar (ei ollut). mun vikana yönä jännitti kotiinpaluu niin paljon, etten saanut unta, ja lentomatka takas kotiin oli mun elämän ehdottomasti pisimmät vajaa 20 tuntia (lyhyesti istuin 12h vauvan vieressä. jonka jälkeen yritin nukkua köpiksen kentän lattialla mummojen vihaisten katseiden kohteena). pari päivää paluun jälkeen löysin itteni kiireisenä tapaamasta kavereita ja fiilistelemästä joulua, ja työnsin ajatukset kuluneista kuukausista jonnekin ihan muualle, ja kun ihmiset esitti kysymyksiä totesin vain huokaillen silmät pyöreinä kaiken olleen mahtavaa ja upeeta vaikka en oikeestaan ollut enää ihan varma mistä mä oikeen puhuin.

moni on kysynyt miks tulin "kesken" kotiin, olihan mulla vuoden viisumi, mutta tää oli nimenomaan mun alkuperäinen suunnitelma. australiaan suoranainen asettuminen ei kiinnostanut, koska haluttiin nähdä lisää ja lisää, säästöt riittikin odotettua paljon pidemmälle ja selvittiinkin työnteotta ja keskityttiin itse matkailuun, joka sit laajenikin aasiankin puolelle, vilmalla vielä enemmän kuin mulla. rakastin elämää tien päällä, mutta huomasin vähittellen väsyväni jatkuvaan paikasta toiseen siirtymiseen, ja rupesin kaipaamaan todella niitä mun elämään kuuluvia asioita, jotka toteutuu vaan täällä suomessa ollessa (käsisaippua!!!!). kaipasin vaihtelua myös todella tiukkaan budjettiin, joka mulle itselleni alkoi tuntua pidemmän päälle älyttömän raskaalta (jatkuva roskaruoka, isot sushirullat ja pasta tomaattikastikkeella alkoi tökkiä). vaikka matkustaminen on yhä parasta mitä tiedän, tuntui itsestäni siltä, että jos reissua olisi vielä venyttänyt en olisi osannut arvostaa näkemiäni kokemia asioita tarpeeksi, koska jatkuva siirtyminen oli alkanut tuntua mulle melkeen arjelta. jo reissussa tiesin tahtovani samanlaiselle pitkälle matkalle uudestaan pian, mutta olin niin henkisesti kuin oikeastikin breikin tarpeessa, että uskon tulleeni just oikeaan aikaan kotiin. jotkut tahtoo reissata kaksi viikkoa, toiset kaksi vuotta, mutta itselleni juuri tässä elämäntilanteessa ja iässä ja mielentilassa tuo 3,5kk oli just täydellinen pituus reissulle.

ja mimmonen olo tosta reissusta sitten jäi? hämmentynyt mut todella hyvä fiilis. oon niin onnellinen, että sain ja saatiin aikaseks lähteä, ja kuten moni on mulle sanonut, on tää semmonen elämän "sijoitus" jota ei ihan mistä tahansa voi saada. näin, koin ja opin enemmän kuin oisin mitenkään täällä suomessa tossa ajassa ehtinyt, tapasin monia monia upeita, ihania, outoja ja hauskoja ihmisiä, ja vaikka valtaosa jää vaan facebookiin kaverilistalle jos sinnekään, niin esim meidän whitsundaylla tapaamaa juliaa käytiin vilman kanssa wienissä jo moikaamassakin (oli muuten aivan ihana reissu, mutta siitä lisää joku toinen kerta). lähtisinkö uudestaan? kyllä ihan varmasti. oikeastaan tällä hetkellä lähtisin vaikka heti. mulla on ausseihin viisumi yhä voimassa, ja hetken mielessä käväissyt paluu tällä kertaa suoraan farmihommiin on käynyt mielessä, mutta se joku uutta ja tuntematonta rakastava osa mussa on sitä mieltä, että ens kerralla ehdottomasti jonnekin muualle. on se sitten interrail, etelä-amerikan reissu tai joku ihan muu juttu niin tahdon nähdä ja kokea lisää taas ihan uusissa maisemissa, ja siispä jatkan töitä ja suunniteluja täältä suomesta käsin. mutta vaikka ton 3,5kk jälkeen kaipasinkin taukoa matkustamisesta, ei into siihen todellakaan hiipunut. aivan päinvastoin, koskaan aiemmin ei oo ollut näin hirveä palo maailmalle. 
mut mitä kotiinpaluun tulee, niin se ei ollut missään mielessä helppo. odotin kesävaihdon jälkeistä euforiaa tai mieletöntä inspiraatiota saada kaikki elämässä kasaan, mutta todellisuus iski ikävästi kasvoihin. 3,5kk oli ehtinyt myös kavereiden elämässä tapahtua asioita, ja kaikki oli hyvässä vauhdissa opiskelujensa tai töidensä kanssa ja itse palasin tuttuun paikkaan mutta itelle täysin tuntemattomaan tilanteeseen pimeimpänä ja kylmimpänä vuodenaikana. siinä missä lukion päätyttyä olin tehnyt mäkissä jatkuvasti töitä ausseja varten tajusin, ettei mulla ollut enää tehtävää, tavoitteita eikä yhtä ainutta suunnitelmaa tulevaisuuden varalle. tyhjyys on aika pieni sana kuvaamaan sitä oloa. mulla kävi even ihanan äidin ansiosta mieletön onni "onnettomuudessa", ja onnistuin heti tammikuusta aloittamaan kokoaikatyöt sijaisena ryhmäperhepäikkärissä, joka on ollut aivan mieletön apu tähän tilanteeseen, sillä sen avulla sain kriittisen rahatilanteen nopeasti hallintaan (540 euroja velkaa ja 0,38 senttiä tilillä ennen ekaa palkkapäivää, en suosittele), ja lisäksi oon saanut tekemistä, ja oonkin tykännyt tosta työstä vielä enemmän kuin olisin osannut arvatakkaan! 

työstä huolimatta ei kaikki ole  sujunut ongelmitta, ja etenkin tammikuuta kuvastaisi varmaan hyvin mun koskenlaskukokemus (aiempia postauksia tai instaa selatessa voi ihastella, millasia mustelmia se kivestä toiselle lentely sai aikaan, no regrets). eli toisin sanoen tää alkuvuosi on kyllä ollut todellista tunteiden vuoristorataa. en kuitenkaan oo ollut todellakaan onneton, siitä ei ole ollut kyse. ihanasta wienin-reissusta alkaen (vaikka hysteerisenä vilmalle selitinkin koneessa viidettäkymmenettä kertaa etten tahdo kylmään suomeen hehe) tuntui auringon mukana mun mielikin kirkastuvan, ja nyt on semmonen olo, että oon just siinä tilanteessa kuin pitääkin. valtaosa ajasta on kulunut töihin, mutta oon saanut aikaiseksi tehdä monia ihania asioita kavereiden kanssa. yksi heistä, eve, lähtikin kuukausi sitten costa ricaan vaihtoon, ja oon nyt taas jännityksellä seuraillut sen juttuja ja nähnyt untakin siitä, kuinka lähden perään sitä sinne katsomaan, haha. nyt oon vaan niin onnellinen, että lämpö on tulossa tännekin, sillä koskaan aiemmin ei kylmyys ole mua vaivannut näin paljon terkuin nytkin viltti viittana.

toivon, että oon australiaan lähtöpäivästä tähän iltaan asti oikeesti oppinutkin jotain. siltä ainakin tuntuu. oon huomannut suhtautuvani moniin asioihin hyvin erilailla, ennen isot asiat tuntuu nykyään hyvällä tavalla pienemmiltä, ja nyt tiedän esim sen, että ihan tosi pärjään. niin maailmalla kuin suomessakin. välivuosi oli mulle periaatteessa itsestäänselvyys, ja vaikka ensi syksynä opiskelut jo houkuttaisi on mahdollista, ettei se tule vielä onnistumaan. ja se on ihan okei. oon kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että jos jollain on yhtään semmoinen olo, että tahtoisi pitää välivuoden, niin se todellakin kannattaa. on se sitten vuosi töitä, matkustelua, intensiivistä treenausta tai niiden kaikkien sekoitusta tai sit jotain ihan muuta niin oon varma, että se on jokaiselle hyväksi. älkää kuunnelko sitä opoa, joka käskee tietä suoraan opiskelemaan. opiskelut odottaa, ja sulla on oikeus valita mihin kuljet sun oman elämäs kanssa. kunhan ei vaan jää ihan pelkästään kotiin - intensiivinen työnhaku lopulta palkitaan, kunhan ei vaan luovuta, ja esimerkiksi reissuun lähtö on maailman helpoin juttu. ihan tosi. koko matkan ajan kelasin vaan, että miksi ei kaikki vaan reissaa edes vähän ja välillä, koska harvaa yhtä noin samalla palkitsevaa mutta melkeen kaikille saavutettavaa asiaa löytyy maailmasta. mun reissu vaati vaan yhtä hullun matkakaverin, rohkeuden varata liput, sadoilla työtunneilla kerätyt säästöt sekä jalat, jotka jakso kävellä joka päivä ainakin sen kymmenen kilometriä, koska kaikki oli vaan nähtävä. ja kaikki muu järjestykin sitten itekseen. suosittelen suosittelen suosittelen.
oon niin onnellinen, että oon saanut kokea jotain tällaista. jos jotain oon oppinut niin ainakin sen, että kun vaan tekee, niin asiat myös tapahtuu. niin itsestäänselvyydeltä kuin se tuntuu, mutta pitää ottaa ohjat omasta elämästä, ja muuttaa se sellaiseksi kuin itse haluaa. aina ei oo helppoa, mutta kun vaan jatkaa eteenpäin ja yrittää, niin kyllä siitä lopulta jotain tulee. menipä aivan hirveen syvälliseksi, mutta se on vaan totta. hankalaa on mulle ollut se, etten aina tiedä mitä haluan, mutta sekin on ihan okei. joskus on hyväks myös odottaa, antaa itelle aikaa ja pysähtyä hetkeksi, kuten oon itekin pysähtynyt (tai jähmettynyt kauhusta) tässä kesken yhteishaun. kyllä mä jotain keksin, asiat järjestyy aina. aina. muokkaa säkin sun elämästä just sellainen kuin haluat - mun prosessi on vielä kesken, mutta koen olevani menossa ainakin oikeaan suuntaan. mun tulevaisuus ei tänään oo sen kirkkaampi kuin viime syksynäkään, mutta ei sen tarttekaan olla. joskus sumussa käveleminen voi olla ihan hyvällä tavalla jännää. 

11/29/2015

kun katon aurinkoo sä katselet kuuta

viimeiset päivät on ollut mulle hyviä. pieni pelko siitä, ettei hosteilla olo tuntuisi enää samalta kuin kaksi vuotta sitten katosi heti, kun astuin tänne näiden kotiin, mun malesiakotiin. tuoksut, hedelmät, keitetty vesi, suihkunlämmitin, hostsiskojen huoneet ja portti on just mitä muistelin. sohva oli vaihtunut isompaan, ja sehän mulle kelpasi, sillä viime päivinä oon katellut erityisen paljon telkkaria. en olis ikinä uskonut, että hömppäohjelmien (joita malesian telkkari on pullollaan), dokkarisarjojen ja joidenkin korealaisten komedioiden suurkuluttaminen pitkästä aikaa tuntuis näin hyvältä. mulle ollaan täällä aivan ihania, ja nää pitää jatkuvasti huolta siitä, että tunnen oloni tervetulleeksi, eikä huomautukset siitä kuinka oon "kolmas tytär" tai kuinka tää on "mun aasialainen perhe" ei unohdu hetkeksikään, ja hostisä onkin kerennyt aiheuttaa ihmisissä hämmennystä kun on esitellyt mut vieraille hänen tyttärenään niin livenä kuin kuvaa näyttämällä. oon viettänyt aikaa hostsiskojen sekä muutenkin perheen kanssa, ja ollaan mm käyty old school kirpparilla, älysöpön kuusvuotiaan synttärijuhlilla, hakemassa bubble teetä, shoppailemassa, shoppailemassa ja shoppailemassa sekä ennen kaikkea syömässä. olin näiden viimeisten kolmen kuukauden aikana oppinut hyvin pieniruokaiseksi, joten tää ruuan määrä uhkaa vetää mut välillä koomaan saakka, mutta se on ihan okei, yks ehdottomasti malesian parhaita asioita on tosiaan ruoka, joten miksipä ei nauttia siitä nyt kun kerta täällä olen. matkastressi tuntuu kaukaiselta, kun mun suurimmat huolet viimeisten päivien aikana on ollut kumman neuletopin valitsen ja miten saan tarpeeksi sataykastiketta mun kanavartaaseen. 
kaukaiselta on tuntunut myös kotiinpaluu. mikään maailmassa ei saa mun aivoja nielemään ajatusta siitä, että oon menossa kotiin viikon ja yhden yön päästä. tuntuu hassulta puhua siitä perheelle tai kavereille. tavallaan tää reilu kolme kuukautta on mennyt aivan käsittämättömän nopeasti, muistan mun miniläksiäissyndet kuin eilisen päivän ja voin samoin suomen kesän, ja meidän ekan lennon ja vaihdon lontoossa. toisaalta se kaikki mitä tässä kolmessa kuukaudessa on kerinnyt tapahtua saa tän tuntumaan ihan älyttömän pitkältä ajalta. lisäksi mulla alkaa olla tosi kova ikävä kaikkia, ja lähestyvä joulu on saanut mut todella todella kaipaamaan kylmää ilmaa, pimeyttä ja semmosta fiilistelyä joka onnistuu vaan suomessa. ikinä aikasemmin en oo tajunnut, että "joulufiilis" on luonnollisesti esim näille mun hosteille, jotka ei sitä vietä ihan vieras käsite. samoin kaikki mulle tutut talvijutut: kaakao, lämpimät pörrösukat, iltojen pimeneminen, viluisena yöllä kodin lämpöön palaaminen ja leffaillat viltin alla hytisten - ei toimi täällä yli kolmessakymmenessä asteessa, ja oonkin unelmoinut näistä jutuista melkein liian kanssa. nää asiat saa mut todella innostumaan kotiinmenosta, vaikka tiedänkin, että parin viikon päästä tuun kaupaamaan reissaamista taas. 
täällä hosteilla mulla on ollut ekaa kertaa aikaa hengähtää oikeesti yksin. matkakaveri on vähänniinkuin huonekaveri: kämppiksen kanssa elo voi olla intensiivistä ja joskus saattaa mennä hermot, eikä omaa aikaa ole niin paljon kuin normaalisti. matkakaverissa kyse on vaan huoneen jakamisen sijasta senhetkisen koko elämän jakamisesta. oltiin meidän kolmen kuukauden aikana erossa toisistamme korkeintaan pari tuntia (hyyyyvin harvoin niinkään kauaa), sekä silloin kun nukuttiin, jolloin kyllä toinen löytyi tarvittaessa nopeasti joko parisängyn toiselta puolelta tai kerrossängyn ylä- tai alapediltä. onneksi meidän yhteiselo sujui tosi luontevasti, eikä tullut samanlaisen ajatusmaailman ansiosta juurikaan koskaan mitään konflikteja suunnitelmien tai minkään muun kanssa, ja innolla ootankin meidän vielä viimeisiä yhteisiä reissupäiviä bangkokissa. jatkuvasti elämän jakaminen toisen kanssa johtaa kuitenkin siihen, että omaa aikaa ei juuri ole. nopeesti opittiin siihen, että voitiin olla tuntikausia hiljaa vaan kännyköillä ja kuunnella musaa/lukea kirjaa omissa maailmoissamme ilman, että se tuntuis ollenkaan oudolta, mutta oikeesti yksin olo on ihan eri asia. vilma on nyt tien päällä itsekseen, mikä on varmasti ihan eri juttu kuin mulla täällä, mutta silti oon ekaa kertaa kuukausiin saanut mahdollisuuden viettää aikaa nyt aina iltaisin/öisin omassa huoneessa ihan omissa oloissani. ekana yönä en edes rehellisesti sanottuna saanut unta, tuntui jotenkin turvattomalta nukkua yksin, kun on tottunut jakamaan huoneen vähintään vilman tai parhaimmillaan seitsemän muun ihmisen kanssa.

yksinolo on johtanut siihen, että mulla on ollut aikaa miettiä oikeasti asioita. edessä on taas isoja päätöksiä ja juttuja, joita tavallaan tänne pakenin siinä toivossa, että ajatukset omista toiveista ja tavoitteista jotenkin kirkastuisi. niin ei ole valitettavasti käynyt. tiedän tahtovani suomessa mahdollisimman pian töihin, mutta sen tietäisi jo mun pankkitilikin ilman mun omia ideoita. tahdon kesällä interreilaamaan, tahdon käydä itävallassa ja new yorkissa, tahdon mennä disneylandiin, tahdon ostaa viimein kokovartalopeilin ja uudet kengät tuhoutuneiden conssien tilalle, tahdon laulaa kunnolla pitkästä aikaa ja viettää pikkujouluja, uutta vuotta ja ystävänpäivää kamujen kanssa. mutta jatko-opiskelu?? reippaasti kyllä oon kyllä kertonut kaikille, että keväällä alkaa pääsykokeisiin luku, mutta että mihin pääsykokeisiin? ei aavistustakaan. jatko-opiskelusuunnittelun sijasta oon mm aatellut uuden blogin tekemistä, että voisin jättää nää reissujutut tänne ja jatkaa puhtaalta pöydältä muiden juttujen kirjotteluja. mielessä kävi, että onkohan se ihan älytön idea vaihtaa taas, kun tääkin blogi on niin uusi, kunnes vilkasin tota navipalkkia ja yllätyksekseni huomasin, että oon tänne kirjoittanut ihan vuoden 2013 alusta eli jo pari vuotta!! vanhoja luonnoksia sekä ihan näkyvillä olevia postauksia lukiessa tuli kyllä outo olo. olin kirjoittanut mm siitä, kuinka aion britteihin opiskelemaan, en voi kuvitella itseäni lukion jälkeen ja kuinka tahdon aupairiksi tai reppureissaajaksi. en kyllä voi todellakaan sanoa, että olisin vaikka lukion tokaa vuotta aloitellessa osannut arvata, että tuun lukion jälkeen menemään ensin kolmeksi kuukaudeksi mäkkiin ja sen jälkeen viettämään 3,5 kuukautta reissussa ja vieläpä samalla matkalla palaamaan malesiaan hostien luo. siispä en tässä tilanteessa uskalla arvata, miltä mun elämä vaikka vuoden kuluttua näyttää. elämä kuljettaa ja silleen, mutta joku ote tähän hommaan ois varmaan ihan hyvä saada! ehtii sitä kyllä varmaan suomessakin, saa nähdä saa nähdä juupajuu.

11/24/2015

aasiajuttuja

en todellakaan voi uskoa, että nyt on jo marraskuun loppu?? paljon on taas ehtinty tapahtua sen jälkeen, kun poistuttiin australian maaperältä. oikeastaan, koska aivan kaikki ei voi mennä suunnitelmien mukaan, oli meidän koko reissun ensimmäinen(!!) iso vastoinkäyminen itse ausseista lähtö. ei olisi varmaan pitänyt lopettaa viime postausta niin toiveikkaisiin tunnelmiin, sillä balilla purkautui pari päivää ennen meidän lähtöä tulivuori ja sitä seurannut lennon peruuntuminen jonka takia seuraava melkein viikko sujui tuntikausia puhelimessa expedian linjoilla jonottaen ja asioita selvitellen. yhtenä päivänä meinasi päästä itku, kun kolmen tunnin odotuksen jälkeen pääsin viimein puhumaan yhdelle työntekijöistä, joka kiven kovaan yritti väittää, että meidän lentohan on jo käytetty eikä tiennyt muutenkaan mistään mitään yhtiön korvausperiaatteista. lopulta meni hermo ainaiseen soitteluun ja odottamiseen, ja päätettiin tarttua virgin australian tarjoamaan vaihtoehtoon ja vaihtaa kohdetta kokonaan. vaihtoehdoista päädyttiin thaimaan phukettiin, ja meidän jakartasta lähtevät lennot jäi sitten kokonaan käyttämättä, mutta ainakin päästiin oikealle saarelle kuala lumpuriin menoa ajatellen. yövyttiinkin johnin luona yhteensä se reilu puolitoista viikkoa, ja paikka alkoi vaikuttaa jo aidosti älyttömän kotoisalta, melkein liiankin, joka oli yksi syy miksi päätettiin vain lähteä mahdollisimman nopeasti taas liikkelle, ettei jäätäisi liian pitkäksi aikaa jumittamaan. tokavikana iltana illallistettii johnin kavereilla, (aivan tajuttoman upea, avara, marmorilattiainen koti, ja ruokana mitäs muutakaan kuin pizzaa, todella kelpasi meille!) ja kun kerrottiin, ettei oltu keritty nähdä meidän 2,5kk aikana kuin yksi kenguru, oli eräs uusseelantilaispappa sitä mieltä, että asialle oli saatava muutos. seuraavana päivänä ennen lentokentällemenoa löydettiinkin itsemme tämän papan, johnin sekä mahtavan aussifarmarin kyydistä ajalemassa nelivedolla ympäri jälkimmäisen farmeja kenguruita takaa-ajaen, ja nyt voinkin sanoa nähneeni niitä varmaan satoja! ei mikään hullumpi tapa viettää viimeistä päivää.

johnin keittiön ikkunasta avautuva näkymä, josta saatiin nauttia se vajaa kaksi viikkoa
lentokoneen noustessa ilmaan oli olo tosi epäuskoinen, kaksi ja puoli kuukautta samassa maassa piti sisällään ihan älyttömästi ikimuistoisia kokemuksia, tapasin niin monia uskomattoman ihania ihmisiä ja näin sellaisia paikkoja, joista en suomessa lähtiessäni ollut edes uskaltanut kuvitella. nuo kaksi kuukautta lukeutuvat ehdottomaksi mun elämän parhaiden joukkoon, mutta siitä huolimatta olin ja olen ollut tyytyväinen valintaan, olla jäämättä sinne vuodeksi tai pariksi. palaanko joskus ausseihin takaisin? toivon todella. australian ihan todellinen koko ei hahmottunut mulle edes lukuisten yöbussien jälkeen, mutta kun lentokoneen nousun, inside outin katsomisen, illallisen sekä kahden modern family jakson jälkeen katsoin karttaa ja huomasin meidän olevan vasta aussien puolessavälissä, ei voinut kuin kelata, miten paljon olisi vielä nähtävää. fraser island ja byron bay oli varmaan mun ehdottomat suosikkipaikat, ja sydney ja brisbane kaupunkeina älyttömän ihania, mutta toivon, että joskus pääsisin reissaamaan vielä west coastin ja käymään katsomassa perthin, darwinin, ulurun sekä meidän skippaaman agnus watersin. ihan ensvuonna en ole ehkä ausseihin taas lähdössä, mutta varmasti vielä joku päivä, kunhan saan rahallisen tilanteen taas jaloilleen!

phuketin kata beach ja kulkukoiruli
rusketuksen palailu hymyilyttää, ja niin kyllä alle euron maksava oreo-matchajädekin













phuketissa vietettiin lopulta kolme yötä, eikä se vuorostaan kyllä lukeudu mun suosikkipaikkojen listalle. mun rakastama kuumankostea ilma (ihan tosi tykkään!), älyttömän hyvät hedelmät, tosi edullinen hotellihuone ja aasialainen ruoka oli kivaa, mutta loppu aiheutti vain ahdistusta. mulle aasiassa turistina olo oli ihan uusi juttu, sillä hostperheiden seurassa pari vuotta sitten kulkiessa suhtautuivat kaikenmaailman kauppiaat hyvin eri tavoin, mutta phuketissa massagemassage welcome welcome tuk tuk tuk alkoivat tulla korvista ulos jo muutaman ensimmäisen tunnin aikana. aluksi tuntui myös hankalalta löytää kivaa ruokapaikkaa, sillä agressiiviset tarjoilijat suomenkielisine menuineen olivat vähän luotaantyöntäviä, mutta lopulta löydettiin syrjemmästä tosi kiva paikka, jossa pystyttiin syömään rauhassa kamalalta turistirysältä. hirveä phuket ei todellakaan ollut, kata ja karon beach olivat nätit ja meidän hotellin parvekkeelta maisemia ihastellessa ja jutellessa kului nopeasti tunti jos toinenkin. uskaltauduttiin myös seikkailun ja rahansäästön nimissä paikallisbussin kyytiin ja 35 bahtilla päästiin tunnin päässä sijaitsemaan ostoskeskukseen ihalemaan halpoja jälkkärijuttuja, jotka olivat lopulta ainoita, jota lopulta päädyttiin ostamaan. 

paikallisbussit tuli tutuksi niin thaimaan kuin malesiankin puolella..

reissuväsymys ja ihan paras kapseli
phuket oli siis reissuna kuitenkin onnistunut, ja kolmen päivän päästä vastoin alkuperäistä suunnitelmaa ottaa yöbussi suoraan kuala lumpuriin jouduttiinkin täyteenbuukkausten takia lentämään phuketista malesian penangiin, jossa olin kanssa kaksi vuotta sitten vieraillut. päädyttiin jälleen kerran ottamaan paikallisbussi (mun osalta alkaa rahat olla aika tiukilla, joten kaikki keinot käyttöön!), ja köröteltiinkin seuraavat kaksi tuntia teillä tietämättömillä, kunnes kuin ihmeen kaupalla löytyi tutunniminen ostoskeskus, jonka kohdalla noustiin kyydistä ja löydettiin kävellen meidän _kapseli_hotelli. olin vastaavista kuullut vaan jostain tokiodokkareista, mutta meidän kapselit oli kyllä mun mielestä siistimpiä kuin olisin uskaltanut kuvitellakaan! koko hotelli oli ensinnäkin aivan käsittämättömän siisti, ja puhtaanvalkoisen "kapselin" sisällä oli megamukavien tyynyjen, hyvän patjan ja telkkariruudun lisäksi älyttömän hauskat valot, peili sekä meille valmiina jätetyt vesipullot. huvittavinta oli, että tämä melkein epäilyttävän puhdas ja melkein tyhjillään oleva (ainoat asiakkaat taisi olla aasialaisopiskelijoita, oltiin ainoat länsimaalaiset) hotelli sijaitsi vähän likaisenoloisella kuoppaisella ja tiuhaan viemäröidyllä sivukadulla, mutta sijainti oli hyvä ja ehdottomasti yöunetkin, joten ei kyllä valitettu! penangissa meidän pari päivää sujui kivasti street food courtiin tutustuen, leffassa (uusi paranormal activity) käyden, mulle jo tutuksi tulleessa älyttömän isossa kek lok si temppelissä vieraillen sekä instakuvaan kommenttia laittanutta pohjoisen hostsiskoa, sekä tämän serkkua yllättäen tavaten. oli tosi hauska nähdä qiitä pitkästä aikaa, ja penang on muutenkin mun mielestä ihana. phuketia vastoin ei länsimaalaisia juuri näkynyt, eikä täten ärsyttävää kaupittelumeinikiäkään tarttenut kestää liikoja.

monet turistit kokevat tärkeäksi pitää polvet ja olkapäät peitettyinä koko ajan, mutta itse hostperheiden vinkeistä oppineena kuljin ja kuljen malesiassa huoletta shortseissa (paitsi tietenkin paikoissa, joissa erikseen peittävämpää pukeutumista pyydetään). täällä saa kuitenkin osakseen aivan älyttömän paljon tuijotusta, täysin huolimatta siitä, mitä on laittanut päällensä. ausseissa mun käyttämät lyhyet shortsit ja crop-top yhdistelmät oon kuitenkin jättänyt käyttämättä, ja mulla on ollut nää samat vaatteet mitä kuvassa valehtelematta melkein joka päivä päällä, hups. musta ei ehkä värivalintana oo mikään huippu tälle ilmastolle, mutta ainakin saa vähän suojaa auringolta, kun se tuolta pilvien takaa viitsii välillä näyttäytyäkin!
kek lok si temppelin yksi sadoista buddhapatsaista
katuruoka on parasta, toistaiseksi on käynyt hyvä tuuri eikä mistään meidän syömästä oo tullut kummalleekaan mitään ikävyyksiä!
penangista päästiin kuala lumpuriin lopulta bussilla, ja matka oli hieman mielenkiintoinen. oltiin luonnollisesti päädytty halvimpaan vaihtoehtoon, ja ukkosmyrskyssä valtatietä huristellessamme tippui katosta tiheään tahtiin kylmiä vesipisaroita mun päälle, ja muutama rivi edessäpäin oleva nainen oli selvästi kulkenut bussilla aiemmin, sillä hänellä oli päänsä päällä koko matkan aukinainen sateenvarjo. että näin malesiassa! perille päästiin kuitenkin jotenkuten turvallisesti ja yhden junapysäkin jälkeen meitä olikin vastassa malesianmummini kaveri annikki tämän apulaistytön estelitan kanssa. asuttiinkin koko meidän yhteinen KL-viikko annikin luona, ja meidän iloksi talossa oli myös kolme aivan ihanaa kultaistanoutajaa, joista meidän suurimmaksi lemppariksi nousi täydellisen kaunis ja aina niin iloinen seitsemänvuotias rusty. valehtelisin jos väittäisin, että meidän kuala lumpur -viikko oli jotenkin äärettömän tapahtumarikas, mutta näytin vilmalle aitoa malesialaiselämää niin hyvin kuin osasin: pyörittiin joka päivä isoissa ja avarissa mun rakastamissa ostoskeskuksissa (forever 21, cotton on, topshop, h&m tuli täälläkin tutuksi), ostettiin ja luettiin kirjoja, syötiin hyvin halvoissa food courteissa, pakoiltiin kaatosateita ja käytiin leffassa katsomassa spectre ja mockingjay, ja vietettiin kaikinpuolin rentoa ja mukavaa elämää. kyllä huomaa, että reissailu taas vähän "rauhoittunut", kun mun jalkojen mustelmat on kerinneet parantua eikä uusia juuri tullut tilalle - en valita! kuala lumpur on musta älyttömän kaunis kaupunki ja upeesti valaistut twin towers ja kl tower öisin mun mielestä harvoja oikeesti kauniita rakennuksia maailmassa.

jokailtainen valoshow twin towersien edessä, kuala lumpur on vaan ihana!
malesiassa ymmärretään joulukoristeiden päälle... eikä täällä tuomita mun selfieidenottoa, sillä kaikki ottaa niitä itsekin jatkuvasti :D

nyt ollaan singaporessa, jonne saavuttiin eilen hyvin jännittävissä tunnelmissa jälleen kerran halvimmalla mahdollisella bussilla. (vilman blogista voi lukea lisää) eilen käytiin kurkkaamassa näiden junasysteemi, keskusta, pilvenpiirtäjien valot sekä sattumalta joku siisti valoshowsysteemi. singapore on malesiaa ja thaikkuja huomattavasti kalliimpi, mutta kaikin puolin tosi kaunis ja siisti paikka. yövytään nää pari yötä pitkästä aikaa kunnon hostellidormissa, ja tää on tosi viihtyisä ja kiva vaikka aasian hintatasoon nähden aika kallis (17e yö). huomenna lähdettäessä meidän tiet erookin sitten viikoksi ennen taas bangokissa näkemistä, kun vilma suuntaa krabille ja mä takaisin kl:ään hostperheen luo. jiayiniin törmäsinkin sattumalta klcc:n ostoskeskuksessa (siinä oli varmaan ulkopuolisilla meissä ihmettelemistä), ja ootankin innolla, että pääsen taas näkemään koko muunkin perheen! meidän viime bussimatkasta järkyttyneenä pelasin nyt vähän varman päälle, ja varasin astetta hienomman bussin, johon kuuluu ateria ja kaikki. hostit lupasikin jo hakea mut heidän läheiseltä juna-asemaltaan, kunhan löydän sinne tavaroineni, ja enköhän löydä, sillä kuljettiin meidän kl-viikkona junilla sen verran ahkerasti! vielä on kysymyksenä se, mistä päin singaporea tämä mun bussi lähtee, mutta eiköhän sekin selkiydy ajallaan.

päätettiin viettää meidän kuukausipäivää (eli tänään 3kk reissussa!!) kerrankin kunnolla, ja mikäs olisikaan parempi vaihtoehto juhlapaikalle kuin universal studios! saatiin meidän hostellilta alennuslippu, sää suosi oikein hyvin puolet päivästä ja oli muutenkin älyttömän kivaa ja takas palattiinkin jalat väsyneinä ja pää pyörällä päivän vaihteeksi vähän erilaisista seikkailuista. mulla ei ollut odotukset mitenkään älyttömän korkeella, sillä pelkäsin singaporen version tuntuvan jotenkin "huonommalta" orlandossa pari vuotta sitten käymisen jälkeen, mutta päin vastoin olin moneen asiaan tuolla itse asiassa paljon tyytyväisempi! pienempihän toi tietenkin oli, mutta sehän vaan sopi meille, sillä oltiin puistossa vaan tää yksi päivä ja meillä jäi siltikin muutama laite käymättä. rahan käyttö lippuihin ei siis kyllä harmittanut yhtään, vaikka alkupäivästä näytti pahasti siltä, että meillä jää laitteista isoimmat kokonaan sään takia käymättä. onneksi täällä päin maailmaa pahimmatkaan ukkosmyrskyt ei yleensä kestä kauhean kauaa, ja lopulta tää päivä oli kyllä aika täydellinen!

kuuden tunnin bussimatkan jälkeen hypättiin vaan junan kyytiin ja yritettiin löytää "keskustaa" just tällaisten näkymien toivossa - ja lopultahan se löydettiinkin!
singaporen universal studiosissa yritettiin päästä tähän jo aamupäivästä, mutta ihmiset käännytettiin pois ukkosmyrskyn takia. iltapäivällä sää onneks selkeni, ja 65 minuutin jonottelun jälkeen päästiin pyörimään pää alaspäin ja oli kyllä kivaaa niinkuin kaikissa muissakin uss:n laitteissa, mielettömästi panostettu ja ei jäänyt kyllä tippaakaan jenkkipuiston varjoon!
villiä menoa since 24. elokuuta



tajusin tässä ihan vasta, että mulla on kotiinpaluuseen enää 2 viikkoa.  ihan käsittämätöntä. oon niin innoissani joulujutuista sekä kylmästä säästä (kyllä, kylmästä), että hyvä kun maltan olla välillä säätämättä ilmastointia pakkasen puolelle, ja en kyllä malta odottaa, että näkee perhettä, ystäviä, kummeja ja läheisiä taas! samalla on kyllä tämmöisen reissun jälkeen joulun viettoon "raihoittuminen" kyllä ihan paikallaan. oon näiden kolmen kuukauden aikana kokenut kyllä koko tunteiden kirjon ja välillä on meinannut hermot mennä jatkuvaan epävarmuuteen, joka on varmaan pitkäaikaisreissaamisessa se kaikista rasittavin osuus. onko kaikki mukana, ehditäänkö me meidän bussiin, onko tämä oikea asema, mistä saadaan mittaritaksi, olisiko meillä pitänyt olla printatut liput, uskallanko laittaa macbookin bussin ruumaan, miksi ne käskee meidän nousta pois, onko tämä bussi edes menossa singaporeen, pitääkö meidän jäädä tässä kun osa nousee pois, mihin meidän bussi matkatavaroineen katosi, ollaanko me nyt perillä, uskalletaanko nousta tämän toisen bussin kyytiin, sieppaavatkohan nämä oudot tyypit meidät, ollaanko me edes menossa oikeaan suuntaan, miksei kukaan taksikuski osaa meidän hostellille, saakohan tästä ruokamyrkytyksen, missä on jälleen kerran juna-asema, millä asemalla piti jäädä, onkohan tämä oikea suunta, varastaakohan huonekaveri yöllä mun rahat ja niin edelleen ovat kysymyksiä, jotka on pyöri mun mielessä pelkästään eilisen aikana. siirtymät on tavallaan kaikista rankimpia, kun epätietoisuus on huipussaan ja on uuteen paikkaan totutteleminen vie aikansa, mutta toisaalta maisemanmuutos on älyttömän palkitsevaa, ja oonkin niiiin iloinen siitä, miten paljon ollaan näiden kuukausien aikana ehditty nähdä! uskon, että nää mun viimeiset kaksi viikkoa tulee kulumaan todella nopeasti, mutta aion nauttia aasiasta niin hyvin kuin voin vielä ennen ihanaa joulua ja sen jälkeen odottavia velvollisuuksia kuten tulevaisuuspohdintaa, työnhakua sekä yhä mun mielessä tuntemattomana pysyvän paikan pääsykokeisiin lukua. ei, en ole löytänyt tältä reissulta itseäni, mutta oppinut kyllä vaikka mitä - varsinkin sen, että ihan sama mikä tilanne kyseessä niin asioilla on aina tapana järjestyä!

11/01/2015

YLI KAKS KUUKAUTTA REISSUSSA?

bbr-kamuja ja vika illallinen brissyssa bbq:n merkeissä / sundaet lisätäytteillä, mcflurryt on täällä ihan käsittämättömän hintasia / tyttöjen puoli huoneesta surfersilla, huomatakaa viinipullo ja järjestelmällisyys / goon, vilma, kaya ja manze byronin yössä
ihan käsittämätöntä, miten nopeesti aika on menny. brisbanesta nopeiden hyvästien jälkeen meidän matka vei paljon ylisetylle surfers paradiselle, joka nätistä ulkomuodostaan huolimatta ei ollut ihan mun mieleen teneriffaturistirysävibojensa takia. meillä kävi dormikavereiden suhteen surfersilla loistava tuuri, sillä tutustuttiin jo ekojen tuntien aikana kahteen saksalaiseen tyttöön, manzeen ja kayaan, joiden kanssa jaettiinkin koko seuraava viikko. surfersilla tutuiksi tuli ranta ja hiljakseen palaileva rusketus, australialainen viini sekä paikan yöelämä. kerittiin kanssa tavata nopeasti bbr:stä tuttua joshuaa sekä tehä vähän ostoksia. kolmen yön jälkeen oli aika suunnata saksalaisten tyttöjen tavoin byron bayhin, joka oli taas aivan ihana, aito paikka. rannalla nautittiin auringosta, paikallisten kanssa jutustelusta, vähän turhan kuumasta hiekasta ja pompittiin meressä valtavien aaltojen riepottelemana. käveltiin tyttöjen ja kahden saksalaisen pojan kanssa majakalle ihailemaan upeita näkymiä ja auringonlaskua ja joka päivä nautittiin 23/7 aukiolevan leipomon antimista. lopulta tuli aika hyvästellä tytöt, kun suunnattiin sydneyyn, jossa ihailtiin ihanaa kaupunkia, maailman näteimpiä taloja, nähtiin oopperatalo, shoppailtiin, tavattiin pitkästä aikaa miaa, pääsin mm todistamaan torakoiden yöllisiä seikkailuja meidän ekassa hotellissa ja nukuin paljon päiväunia. säät ei enää sydneyyn saakka suosinut, mutta se oli ihan okei varsinkin, kun oon oikeestaan vähän viileämpiä säitä kaipaillutkin. nopeasti kuluneen viikon jälkeen noustiin kahdeksitoista tunneksi yöbussin kyytiin kohti melbournea ja nautittiin jälleen kerran unettomasta yöstä. ainakin firefly-bussiyhtiö näytti iltasaduksi uuden terminaattorileffan, joten tekemistä riitti ainakin siksi pariksi tunniksi. 

"and suddenly i was a lilac sky" / sydney lentokoonesta / surfersin ranta / söpöin wallaby byronilla 
mainittakoon että huonojakin päiviä on ollut. tai ehkä paha puhua päivistä, mutta hetkistä ja välillä semmoisesta yleisestä fiiliksestä. mulla alkoi sydneyssä painaa pieni matkaburnoutin tapainen: kaikki väsytti, hostellielämä ja yksityisyyden puute alkoi todella tökkimään ja kirjottelinkin about viikko sitten notepadille tämmöistä: "mielikuvat siitä, että vieritän näppärästi mun kevyttä matkalaukkua pitkin sileitä asfalttikatuja, teen ruuaksi salaatteja ja syön välipalaksi hedelmiä, saavun hostellien dormeihin vaan tavatakseni porukan valmiita sydänystäviä, lenkkeilen iltaisin ja venyttelen säännöllisesti on vaihtunut todellisuuteen, jossa kirjaimellisesti raahaan mun nyt mun aivan ääriään myöten täyttä olevaa laukkua ylös epämääräsiä portaita, syön sadatta kertaa pastaa tomaattikastikkeella, ostan lounaan kfc:stä tai hungry jacksista koska ne on mäkkäriä halvempia, jaan huoneeni mm aidosti pelottavan skotlantilaisen hullun kanssa ja sammun melkeen kuuden aikaan kaikesta kävelystä täysin uupuneena päikkäreille ja valvon sitten yöllä tuntikausia saamatta unta. joka päivä tai jos ei päivä niin ainakin viikko on aidosti erilainen, mutta uusiin hostelleihin älyttömän väsyneenä saapuessa on välillä olo sama kuin uutena luokkaan tullessa - kaikki tuntuvat jo tuntevan toisensa tai sitten puhuvat keskenään vain saksaa, ja aina uusiin keittiösysteemeihin, temppuleviin avaimiin ja ovikoodeihin sekä uuteen alueeseen tutustuminen vie aina oman aikansa ja energiansa." eli aivan taukoamatonta euforiaa ei pitkäaikaismatkustaminen todellakaan ole - mun tarkotus ei todellakaan ole valittaa, hetkeäkään en oo tänne lähtöä katunut, mutta musta tuntu tärkeältä jakaa oman reissun toinenkin puoli. instassa, netissä ja jopa ihan henkilökohtaisesti tavatessa monen pitkäaikaisreissaajan elämästä saa hyvin kultaisen kuvan, mutta todellisuudessa tää eroaa todella paljon perus lomamatkailusta. huonoja hetkiä on mulla täällä varmaan ihan yhtä paljon kuin suomessakin, toiselle puolelle maailmaa tulo ei muuta sitä asiaa, että ihmisiä tässä ollaan. 
byron bayn cheeky monkey baarissa saatiin ilmaset kuoharit ja päästiin tanssimaan pöydillä / matka rannalle suju mukavasti kiljuen, kun hiekka oli polttavan kuumaa eikä kengistä tietoakaan / auringonlasku matkalla majakalta hostellille / paras froyo ikinä
onneksi on tapahtunut hurjasti hyvää, ja oon saanut kokea niin ihania juttuja, että satunnainen huonompi fiilis ei oo juuri haitannut. pitkään reissatessa tämmönen kuitenkin kuuluu asiaan, en sanoisi, että mulla on ollut koti-ikävä, mutta oon kaivannut jotain juttuja nyt enemmän kuin ennen: omassa rauhassa treenailu, laulaminen ja tanssiminen, oikeesti kunnolla niin bileisiin kuin kaupunkipäivään valmistautuminen (ei vaan ne samat vaatteet, ripsari ja kulmakynä), perhe ja kaverit, karjalanpiirakat ja äidin katkarapupiirakka, syksy tuoksukynttilöineen sekä villatakit, mun syksyvaatteet ja etenkin yks vihree ruutupaita. viimeiset neljä päivää on kuitenkin ollut ainakin mulle enemmän kuin paikallaan. suunnattiin aamuisesta melbournesta suoraan juna-asemalta lilydaleen, jossa meidät nappasi kyytiin vilman perhetuttu yli 70 vuotias john, joka asuu täällä warburtonissa, vähän keskellä ei mitään mutta tosi nätissä paikassa nätissä talossa. mulla aussibudjetti näytti jo uhkaavasti loppuvan kesken, mutta ilmainen majoitusmahdollisuus sekä ennenkaikkea ruoka on tuonut mun rahatilanteen taas jaloilleen. päivät onkin kuluneet mukavasti metsissä kävellessä, ilmaisesta melkeen rajattomasta wifistä nauttiessa, hyviä ruokia syödessä sekä johnin (joka on kyllä ehdottomasti puheliain mun ikinä tapaama ihminen) juttuja kuunnellessa. facetimesin pitkästä aikaa äidin ja isin sekä vilman kanssa, ja ollaan kateltu netflixistä mm uus scream-sarja. tehtiin kanssa päiväretki melbourneen, jossa päästiin shoppailemaan outlet-ostoskeskuksessa ja syömään viimeistä kertaa viiden dollarin pizza dominoksessa. kaivattua lomaa siis dormeista ja budjettiruokailusta, mikä onkin auttanut loistavasti matkaburnoutin hoidossa.
blue mountainsilla hyvällä fiiliksellä ennen kun keksittiin kävellä varmaan miljoona kallioon kiinnitettyä porrasta ylös ja alas tehokkaan jalkatreenin nimissä / toka sydneyn hostelli, oikeet peitot ja muutenkin älyttömän siisti! / yöbussista selvinneenä / iltahaahuilut ja oopperatalo

vielä kaksi yötä ja sitten kuviot muuttuukin ihan kunnolla. taakse jää goonin, kengujen, koalojen sausage sizzlen ja surffauksen luvattu maa ja meidän reissu siirtyy kaakkoisaasiaan. lennetään keskiviikkoaamuja kuuden tunnin verran balille, jossa meillä on jo varattu bnb-tyyliset aivan älyttömän halvat mut kivanoloset hotellit seminyakista ja ubudista. australiassa yli kahden kuukauden olon jälkeen maisemanvaihto aasiaan tuntuu oudolta, mutta samalla tosi virkistävältä. totuushan on se, ettei ausseja kahdessa kuukaudessa (ei varmaan kahdessa vuodessakaan) kerkiä valloittamaan, ja paljon täällä olisi vielä nähtävää ja tehtävää, mutta toisaalta niin on koko maapallollakin. oon niiiin innoissani indonesiassa oottavista hedelmistä, halvoista hinnoista, temppeleistä ja riisipelloista sekä muutenkin uudenlaisesta fiiliksestä. meidän matka vie balilta tosiaan javan saaren läpi jakartaan, ja sieltä kuala lumpuriin malesiaan, jossa pääsen näkemään hosteja, ostamaan stickykarkkeja, suurkuluttamaan mangosteeneja, shoppailemaan mun kovaa vauhtia olemattomaksi hupenevilla säästöillä sekä esittelemään vilmalle mun toista kotia. vilman matka jatkuu pidempään kuin mun, ja meidän tiet eroaa reiluksi viikoksi malesiassa ja kohtaa taas vielä kerran bangkokissa, jossa vietän vikan pitkän viikonlopun ennen kotiin lentämistä 7. joulukuuta. paljon huikeita juttuja siis edessä, ja samalla oon tosi innoissani lähestyvästä kotiinpaluusta sekä ennen kaikkea joulusta (oon jo alkanut kuuntelemaan joulubiisejä ja kelailemaan joululahjajuttuja hehe)! toivottavasti kaikki sujuu aasian puolelta niin hyvin kuin tähänkin asti on sujunut, vielä reilu kuukausi reissaamista jäljellä, ja nyt tuntuu hyvältä hengähtää vielä nää pari päivää ennen aasiaseikkailuja! paljon haleja kaikille suomeen, kohta taas nähdään!! :) 

10/07/2015

there was nowhere to go but everywhere

ihan käsittämätöntä, miten nopeesti täällä aika voi ees mennä... kaks ja puol viikkoa sitten saavuttiin väsyneinä brisbanen keskustaan ja seittemän aikoihin illalla surffailtiin kuumeisesti reviewtä ja yritettiin löytää edes suht ok:n olosta paikkaa ees kyseiseksi yöksi. epätoivoissamme päädyttiin väliaikaratkaisuna brisbane backpackers resorttiin, ja tätä väliaikaisratkaisua on jatkunut nyt 17 yötä, eikä vaihtaminen oo käynyt kyllä mielessä kertaakaan. ihan jees vaihtelua cairnsin hostellirumballe!!
hostellina bbr ei oo mitenkään erikoinen: tää on reippaasti isompi kuin ykskään aiemmista hostelleista missä ollaan oltu, eikä vastoin aiempia täältä löydy ilmasta wifiä eikä "resortille" saa tuoda omia alkoholijuomia (mikä on johtanut kaikenlaisiin luoviin ratkaisuihin). kaikesta huolimatta ollaan viihdytty täällä loistavasti: ihmiset on tosi mukavia, dormit mun mielestä älyttömän kotoisia, kaikkialla on siistiä, keittiö yllättävän toimiva, tekemistä löytyy yleisen sohvilla tai aurinkotuoleilla loikoilemisen lisäksi pöytätenniksen, koriksen ja futiksen muodossa ja ollaan otettu melkeen joka päivä älyttömän kotoisa leffahuone haltuun. meillä on käynyt kanssa huonekamujen kanssa varsin hyvä tuuri: eka päädyttiin hauskojen disneyfanaatikko-ranskalaisten kommuuniin, tokaks joidenkin brittipoikien pitkäaikaisasuntoon (pojat oli ostaneet mm. taulutelkkarin, peitot, lipastot ja pleikkarin omaan kuuden hengen dormiinsa) ja nyt ollaan viimeiset puoltoista viikkoa oleskeltu alakerrassa tosi mukavien huonekamujen kanssa kaheksan hengen dormissa: hollantilaisen tosi ihanan tytön (joka harmiksi eilen jatkoi matkaa mustikanpoimintahommiin) ansiosta meillä oli käytössä pitkään suoristusrauta ja fööni sekä päästiin välillä auttamaan viinipullon tyhjentämisessä, virolainen maailman kovaäänisin kuorsaaja ojens meille vaan yks päivä randomisti milkywayt, hokee välillä suomalaisia sanoja ja päästiin fiilistelemään yks aamu tän kännykästä soivan kran turismon tahtiin, eteläafrikkalainen vähän vanhempi mies jakaa sen farmilta saamia kaupoissa oikeesti kalliita mangoja, brasialainen mukava opiskelijapoika tekee kotiläksyjään ja hollantilainen varmaan maailman pisin mies herää aamuyöllä duuniin mutta jaksaa silti pilailla meidän kustannuksella päivästä toiseen. eli huikeita tyyppejä kaikki! 

täällä on jotenkin mahtavaa, miten ihmiset jakaa kaiken ja on muuten vaan ihan älyttömän ystävällisiä: kaikille on helppo puhua, kun kaikki on samassa tilanteessa, ja vaikka ihan aluksi ausseihin tullessa tunsin oloni vähän ulkopuoliseksi muiden backpackereiden keskuudessa, tuntuu tää elämäntapa nyt niin tutulta, omalta ja mukavalta kuin vaan mahollista. muistan vieläkin, kuinka flying monkeyyn tullessa kerrottiin staffille, että nää on meidän ekat yöt hostellissa ja tyypit totes oitis nauraen, että teillä on paljon opittavaa. ja paljon sitä on nyt opittukin.
miltä on näyttänyt meidän arki? ekat päivät kulu brisbaneen tutustuessa, ja nyt keskusta kauppoineen (forever 21 ja cotton on, miten tuun pärjään ilman niitä, kun tuun takasin suomeen??? sniff) tuntuu jo tosi tutulta. sushi on halpaa, yleiset puistoalueet jätskikiskoineen on ihania, ilmastoitu kirjasto tuntuu jo toiselta kodilta, ja ollaankin pyöritty näiden asioiden ympärillä uusien hostellikamujen kanssa aika tehokkaasti.

meidän iloksi whitsundaylta ja fraser islandilta tuttu julia tuli kanssa vähän meidän jälkeen noosasta brisbaneen, ja päästiin yhdessä tutustumaan casinoon, kaupungin ilmaiseen lauttaan ja muutenkin viettämään vielä aikaa yhdessä. julian aussireissu oli kuitenkin harmiksi tulossa päätökseen, ja saatiin ihan mieletön mahis päästä saattamaan meidän uutta kamua byron bayhin milläkäs muullakaan kuin yksityiskoneella. julian tuttavaperheen isä harrastaa lentämistä, joten pääsin ekaa kertaa elämässäni pienkoneen kyytiin ja oli kyllä älyttömän siistiä päästä näkemään ausseja yläilmoista. upeiden maisemien lisäksi nähtiin mm mamavalas vauvansa kanssa!! kyllä sitä paluumatkalla kiitteltiin, ihan mieletöntä, että tämmöistä voi päästä kokemaan ihan ilmaiseksi. ihmiset on mahtavia.

ehdottomasti oudointa on ollut se, miten paljon suomalaisia ollaan nähty. yks ilta bilettelemässä kävelin baarin halki, kun mut pysäytti joku random poika. kuulumisien kyselyn jälkeen tää kysy, mistä oon kotosin ja vastattuani tää alko latelemaan ihan innoissaan suomalaisia lauseita. pian  vaaleahiuksinen tyttö, ilmeisesti pojan kaveri liitty keskusteluu ja kysyi, että oonko mä oikeesti suomesta ihan suomen kielellä. kuulemma ei ollut nähnyt viimeiseen kolmeen vuoteen yhtään suomalaisia mun lisäksi??? vaikea uskoa, sillä meiän hostellissa on suomalaisia meidän lisäksi 6!!! ihan sairaasti verrattuna siihen, että ollaan oltu melkeempä kaikkialla muualla oikeesti ainoot suomalaiset. alan pikkuhiljaa ymmärtämään, miltä tuntuu olla saksalainen australiassa. mun puolesta meitä suomalaisia vois olla pikkasen vähemmän, mutta minkäs teet haha.
random pallopelejen, kerrankin kunnollisen ruuanlaiton ja yöelämään tutustumisen sekä yläilmoissa lentelyn lisäksi oon päässyt kokemaan aussilääkärin sekä täällä sairastelun. kuten tosta yhdestä kuvasta näkyy, oon ollut aika lailla mustelmien täplittämä (kutsukaa vaan dalmatialaiseksi), mutta onneksi verikokeen mukaan huolta ei ole, vaan oon vaan ilmeisesti telonut itteäni tehokkaasti. maanantaina heräsin yöllä ihan kuumeessa ja näin koko yön unta jauhelihan paistamisesta ilman öljyä ja aamulla heräsin vähän puolikuntoisena, ja nyt vielä torstaina tuntuu olo vähän väsyneeltä ja nuhaiselta, vaikkakin huomattavasti paremmalta.

meidän työnhaku taas..... no sanottaisko, että täällä suunnitelmat muuttuu varsin lennossa. mun idea jouluksi kotiin tulemisesta on sen sijaan yhä pitänyt, mutta se työnteko jäänyt vähän kakkoseksi. puoliksi lennossa tehdyn sopimuksen mukaan aion ottaa pienen riskin ja viedä reissun loppuun omilla säästöillä. tuli yllätyksenä, miten ihanilta läheisiltä saadut yolahjarahat sekä mäkistä ja ääninäyttelystä kertyeet säästöt onkin oikeesti riittäneet, ja näillä näkymin gold coastin, sydneyn, melbournen sekä ainakin balin ja malesian näkeminen näyttää täysin maholliselta. kyllä, maksoin working holiday viisumista ja suoritin myös rsan netissä ja oon lähetellyt ja vienyt cover lettereitä ja resumeita noin kymmeneen paikkaan, mutta töiden löytäminen vaan muutamaksi viikoksi on tällä hetkellä älyttömän hankalaa asettuminen tänne tai edes australiaan oikeasti pitkäksi aikaa ei tunnu omalta, vaikka paikkana tää onkin vaikka kuinka ihana. mua on aina kiinnostanut ajatus opiskelusta tai oikeesti pitkään työskentelystä ulkomailla, mutta australia ei ole se maa mulle sitä varten. maailma on niin älyttömän iso paikka, ja mulla on vielä niiiin paljon nähtävää, että en tahdo jäädä liian pitkäksi aikaa tänne. ei todellakaan ole kyse siitä, ettenkö mä viihtyisi: oon aivan älyttömän ilonen, että päätin tulla tänne, enkä oo hetkeäkään, kertaakaan ees huonoina päivänä katunut tätä päätöstä, vaan pidän sitä yhtenä parhaina mun koko elämässä. tällä hetkellä elämä on sen verran mukavaa, että tänne voisi helposti jäädä vaikka puoleksi vuodeksi rentoilemaan, ja oon kokenut ihan mielettömästi huikeita juttuja, tavannut käsittämättömän ihania ihmisiä, nähnyt just semmosia paikkoja, joista oon aina vaan unelmoinut ja niin kliseiseltä kuin kuulostaakin tuntuu, että  tosi lyhyessä ajassa oikeesti kasvanut ihmisenä: enää ajatus uuteen kouluun yksin menemisestä, omasta kämpästä, itsenäistymisestä tai tulevaisuudessa yksin reissaamisesta ei pelota, ja omalta mukavuusalueelta poislähdön myötä tuntuu, että oon kanssa oppinut tuntemaan itteni (sekä tietenkin vilman haha) vähän paremmin. parasta tässä on se, että vielä on sekä rahaa että reissua jäljellä, enkä malta odottaa mitä kaikkea huikeeta meillä on vielä edessä.

näillä näkymin kotoutuminen ois tiedossa joskus joulukuun tienoilla, eli työntekoa lukuunottamatta aika lailla alkuperäisen suunnitelman mukaan mennään. ymmärrän hyvin, että monelle tää päätös tuntuu oudolta ja ite en koe sitä tarpeelliseksi kaikille (varsinkaan täällä, jossa ihmiset tekis kaikkensa saadakseen pysyvän oleskeluluvan) yrittää selittääkään. vaikka suomi ei aina tunnukaan siltä "mun maalta" mä todella todella todella rakastan mun elämää ja siihen kuuluvia ihmisiä suomessa, ja sen takia takaisin palaaminen ei tunnu vaikealta, vaikka elämä täällä onkin huikeeta. suomeen tullessa aion rentoutua uuteen vuoteen asti: joulusuunnitelmat on vielä täysin auki, sillä perhe on aattona koneessa matkalla floridaan, jonne mulla ei tällä hetkellä ole edes kauheasti innostusta lähteä, joten saatan pyöriä vaarilassa tai esim even nurkissa tonttuilemassa, sen näkee sitten! tammikuussa on pakko saada joku ote elämään ja alkaa miettimään tulevaisuutta opiskeluineen (pienenä mahollisuutena ulkomailla opiskelu kummittelee yhä mielessä) - keväällä tiedossa on pääsykokeisiin lukemisen lisäksi toivottavasti paljon töitä, joilla saan mahdollistettua mitäs muutakaan kuin lisää matkustelua. nyt vaan aika nähdä, miten pitkälle ja minne kaikkialle mun rahat vielä riittää. elämä kuljettaa ja silleen ja kuka tietää, mitä vielä tapahtuu! haleja kovasti kaikille suomeen, mulla on ihan tajuton ikävä kaikkia rakkaita siellä! <3